 Tammerneon Oy on merkittävä kauppapaikkojen ulkoisen ilmeen rakentaja Itämeren alueella. Toimintamme painopistealueita ovat huoltoasemien, autoliikkeiden ja muiden kauppaketjujen identifikaatiotuotteiden suunnittelu, valmistaminen ja toimittaminen. Perusarvomme ovat asiakaskeskeisyys, yrittäjyys, avoimuus, monitaitoisuus ja jatkuva kehittyminen. Näiden arvojen pohjalta rakennamme ja ylläpidämme pitkäaikaisia, jatkuvia asiakassuhteita. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa ja voimakkaasti kehittämiseen panostaen olemme kirkastaneet kauppapaikkojen ulkoista yrityskuvaa ajan ja markkinoiden vaatimuksia vastaavaksi jo vuodesta 1967 alkaen. Tammerneon Oy on osa Tamware-konsernia, jonka pääyhtiö Oy Tamware Ab valmistaa liikkuvan kaluston ovijärjestelmiä eurooppalaisille linja-autojen ja junanvaunujen valmistajille. Valomainosvalmistus tapahtuu avarissa ja nykyaikaisissa tiloissa Tampereella. ID-projektien toteutusta varten meillä on kattava omien toimistojen ja yhteistyökumppaneiden verkosto Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä, Puolassa ja Saksassa. Tammerneon - The Image Builder - kauppapaikkojen ulkoisen ilmeen rakentaja vuodesta 1967. |  |  | Yrittäjänkulma 5 | Puhelin | (03) 2831 111 | | 33710 Tampere | Fax | (03) 2831 500 | | | | | | |  | 
LED-tekniikalla on mahdollista toteuttaa näyttäviä valomainos- kokonaisuuksia ja käyttökustannuksetovat jopa kymmenesosa neoniin verrattuna. Lue lisää... |  | |